Ensimmäisessä osassa esitin ajatuksen, että teknologia ei ole koskaan ollut huipputulosten edellytys. Sen avulla voidaan tukea päätöksentekoa, mutta se ei itsessään kehitä urheilijaa. Tästä herää kuitenkin mielestäni vielä kiinnostavampi kysymys. Jos tiedämme, ettei jatkuva mittaaminen automaattisesti johda parempaan harjoitteluun, miksi niin moni urheilija kokee silti voimakasta tarvetta seurata lähes kaikkea mahdollista? Miksi yksi tarkistaa joka aamu sykevälivaihtelunsa en

Viime vuosina olen huomannut valmentajana ilmiön, jota en olisi osannut urani alkuvaiheessa odottaa. Mitä tavoitteellisemmaksi osa urheilijoista tulee, sitä enemmän osa heistä alkaa käyttää aikaa harjoittelun sijaan sen mittaamiseen. Aamu alkaa HRV-luvun tarkistamisella, harjoituksen aikana seurataan tangon liikenopeutta tai ponnistuskorkeutta, päivän päätteeksi tarkastellaan unen laatua ja seuraavana aamuna verrataan uusia lukemia edellisiin. Tarkoitus on lähtökohtaisesti er

Suomalainen fysiikkavalmennus on muuttunut merkittävästi viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Vielä 2000-luvun alussa päätoimisia fysiikkavalmentajia oli verrattain vähän, ja valmennusta toteutettiin usein osana muuta ammattia tai urheilujärjestelmää. Nykyään ala on ammattimaistunut nopeasti. Valmentajien määrä on kasvanut, yrittäjyys on yleistynyt ja yksityinen valmennus on muodostunut merkittäväksi osaksi suomalaisen urheilun toimintaympäristöä. Tämä kehitys on tuonut mu